Ajankohtaista
Kaapeliverkon kanavapaikat uuteen järjestykseen 31.8.2021 – HD-kanavat kärkeen
Kaapelitelevisioverkon kanavanumerot muuttuvat 31.8. niin, että vapaasti vastaanotettavien tv-kanavien teräväpiirtoversiot löytyvät jatkossa kanavaluettelosta ensimmäisenä, eli kanavapaikoilta ykkösestä eteenpäin. Perinteisen tarkkuuden kanavat puolestaan siirtyvät alkamaan kanavanumerosta 21. Mikään tv-kanava ei poistu valikoimasta – ne vain vaihtavat keskenään paikkaa kanavalistauksessa.
Televisiotekniikka on jatkuvasti kehittynyt ja myös kuvan laatu parantunut. HD- eli teräväpiirtolähetykset alkoivat kaapelitelevisioverkoissa jo toistakymmentä vuotta sitten. Perinteistä tarkkuutta huomattavasti parempi teräväpiirtokuva on nykypäivän normaali, ja valtaosalla kaapeli-tv-verkon katsojista on jo HD-vastaanotin.
Katsojia palvellakseen ja katselukokemusta parantaakseen alan toimijat ovat yhdessä TV-foorumissa* päättäneet muuttaa kanavanumerointia kaikissa maamme kaapelitelevisioverkoissa. Muutoksen jälkeen vapaasti vastaanotettavien tv-kanavien teräväpiirtoversiot löytyvät televisiosta entistä helpommin. Muutos koskee vain kaapelitelevisioverkon asiakkaita.
Kanavahaku voi olla tarpeen
Muutostyö alkaa kaapelitelevisioverkoissa tiistaina 31.8.2021 klo 10 ja valmistuu saman päivän aikana.
Moni tv:n katsoja on lähivuosina hankkinut uuden vastaanottimen, ja uudet laitteet löytävät muuttuneet kanavapaikat automaattisesti. Jos näin ei tapahdu, kannattaa laitteelle tehdä kanavahaku tai tehdasasetusten palautus. Joissain kaapeliverkoissa tehdään samalla myös muita teknisiä uudistuksia, jolloin kanavat tulee virittää uudelleen. Lisätietoja saa oman kaapeli-tv-yhtiön verkkosivuilta tai asiakaspalvelusta.
Kanavanumeroinnin muutos ei koske antennitelevisioverkkoa tai muita lähetystekniikoita kuin kaapeli-tv-verkkoa.
Lisätietoja saa oman kaapeli-tv-yhtiön (esimerkiksi DNA, Elisa, Telia) verkkosivuilta tai asiakaspalvelusta.
*TV-foorumi on televisioalan toimijoiden yhteistyöfoorumi, jossa ovat mukana tv-jakelusta vastaavat operaattorit, kanavayhtiöitä sekä muita alan toimijoita.
Vapaasti-vastaanotettavien-kanavien-paikat-kaapelitelevisioverkoissa-310821-jalkeen
Muutoksia antenniverkossa
Suomessa on noin 1,2 miljoonaa kotitaloutta, joissa televisiolähetykset vastaanotetaan antenniverkon kautta. Antennitelevisioverkossa siirrytään lähivuosina käyttämään kokonaan DVB-T2-lähetystekniikkaa, joka mahdollistaa teräväpiirtolähetykset ja entistä laajemman kanavatarjonnan.
Useilla antenniverkossa televisiota katsovilla kotitalouksilla on edessään DVB-T2-virittimellä varustetun vastaanottimen hankinta. Tällä hetkellä noin 63 prosentilla niistä kotitalouksista, joissa antenniverkko on ainoa television vastaanottotapa, on käytössään DVB-T2-televisio tai -digiboksi.
Antenniverkon teräväpiirtotarjonnasta voi nauttia päivittämällä jo nyt kodin televisiolaitteet HD- eli DVB-T2 -aikaan. Lähes kaikissa nykyisin myynnissä olevissa uusissa vastaanottimissa on uuden tekniikan mukainen viritin, mutta asian voi helpoiten varmistaa valitsemalla laitteen, joka on Antenna Ready HD -hyväksytty.
Nykyistä televisiota ei kuitenkaan välttämättä tarvitse vaihtaa, vaan riittää, kun hankkii DVB-T2- virittimellä varustetun digiboksin. Testatut laitteet -sivustolla voi television mallinumeron perusteella tarkistaa, onko laite Antenna Ready HD -hyväksytty, jolloin siinä varmasti on DVB-T2 -viritin.
Antenniverkossa jatkossa vain yksi toimija
DNA ilmoitti lokakuussa 2019, että se sulkee VHF-verkkonsa vuoden 2020 ensimmäisen puoliskon aikana ja luopuu samalla antenniverkon verkkotoimiluvistaan. Suurimmalla osalla antenniverkon kotitalouksista on käytössään myös UHF-antenni, joten muutos ei edellytä toimenpiteitä tv-katsojilta – käytännössä kanavat vain vastaanotetaan jatkossa toisesta antenniverkosta.
DNA:n antennitelevisioverkon maksu-tv-liiketoiminta asiakkaineen siirtyi Digitalle vuodenvaihteessa 2019 – 2020. Digita tarjoaa siis nyt antenniverkon maksutelevisiokanavat HD-tasoisina UHF-verkossaan. Digita myös laajentaa maksu-tv-palveluiden näkyvyysaluetta nykyisestä 85 %:n väestöpeitosta 90 %:iin.
Maksuttomat Ylen HD-kanavat aloittavat Digitan antenniverkossa 1.4.2020. Kaikki normaalitarkkuuden DVB-T -lähetykset jatkuvat antenniverkossa entiseen tapaan myös sen jälkeen.
TV-laitteiden testaus uudistuu
Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry käynnisti yhteistyössä operaattoreiden ja laitevalmistajien kanssa televisiolaitteiden testauksen vuonna 2006. Testauksella haluttiin varmistaa, että laitteet toimivat oikein jo ennen kuin ne saapuvat kuluttajien saataville kauppoihin.
FiComin koordinoima, laitevalmistajille vapaaehtoinen testaus ei ole laatutesti, vaan sen tavoitteena on laitteiden toiminnan ennakoitavuus kaikkien eri suomalaisoperaattoreiden televisioverkoissa. On niin kuluttajan, laitekaupan kuin operaattorinkin etu, että myynnissä on testatusti kaikissa verkoissa toimivia laitteita.
Vaihtoehdoksi laitevalmistajan oma testaus
Testauskokonaisuuteen sisältyy satoja testitapauksia ‒ mm. ääni-, kuva, viritys-, ohjelmaopas-, tallennus- ja hybriditestejä ‒ joilla laitteen toimivuutta selvitetään. Tähän asti kaikki testit on tehty FiComin yhteistyölaboratorioissa.
FiCom ja laitevalmistajia edustava Elektroniikan Tukkukauppiaat ETK ry ovat syyskuussa 2019 sopineet uudenlaisesta toimintatavasta, jossa laitevalmistaja voi halutessaan testata laitteen osittain itse sen sijaan, että koko testauksen tekisi testauslaboratorio.
Testauksen taustalla ovat kuitenkin edelleen samat, yhteispohjoismaiseen sopimukseen perustuvat laite- ja testitapausmäärittelyt, ja FiComin yhteistyölaboratoriot vastaavat jatkossakin laitteiden kenttätestauksesta eri verkoissa. Kaikki testausprosessin hyväksytysti läpäisseet televisiolaitteet on listattu tällä sivustolla.
Oletko hankkimassa uutta televisiota?
Kannattaa huomioida, että antennitelevisioverkossa siirrytään kokonaan DVB-T2 -lähetystekniikkaan lähivuosina. Maksutelevisiopalveluiden osalta siirtymä tapahtui jo toukokuussa 2017.
Siirtymä mahdollistaa laajemman kanavavalikoiman sekä teräväpiirtotarjonnan. Uuden tekniikan mukaisten lähetysten vastaanottoon antenniverkossa tarvitaan DVB-T2-virittimellä varustettu televisio tai digiboksi. Helpoin tapa tunnistaa sopiva laite on tarkistaa, onko se Antenna Ready HD -hyväksytty.
Tarkista TV-ostoksilla, että harkitsemasi laite on Antenna Ready HD -hyväksytty. Se takaa television toimivuuden myös DVB-T2 -maailmassa.
Lisätietoja: www.hdtvopas.fi
Antenna Ready SMART HD
Antenna Ready SMART HD on uusi sertifikaatti, josta tunnistat testatun päätelaitteen, jossa on älykkäät HbbTV- eli hybridiominaisuudet.
HbbTV tulee sanoista Hybrid Broadcast Broadband TV, ja se yhdistää tv-lähetyksen ja laajakaistan tuomalla netti-tv:n ominaisuudet helppokäyttöisesti katsojien saataville. Sisältöjä voivat olla esim. ohjelma- ja tapahtumatiedot, kuvat, trailerit sekä linkit muuhun aineistoon. Tekniikka mahdollistaa myös aiemmin lähetettyjen ohjelmien katsomisen.
TV-vastaanottimessa tulee olla nettiliittymä ja HbbTV-ominaisuus. Avainasia on kaukosäätimen punainen nappi. Se avaa ikkunan, jonka valikosta voit valita haluasi sovelluksen. Punainen painike näkyy vain niissä televisioissa, joissa on HbbTV-ominaisuus ja jotka on liitetty internet-verkkoon.
HUOM! HbbTV- eli hybridipalveluiden saatavuus vaihtelee eri verkoissa. Tarkista palveluiden käyttömahdollisuus omalta operaattoriltasi.
Muista linkittää tv-kortti ja päätelaite
Antenna Ready HD – sekä Cable Ready HD -kortinlukija ja digiboksi on linkitettävä tv-kortin kanssa. Linkityksellä varmistetaan sisällönomistajien edellyttämä vahva sisällönsuojaus.
Kortinlukija/digiboksi ja tv-kortti on aina linkitettävä keskenään, vaikka katsottaisiin vain SD-kanavia. Tee Linkitys operaattorisi itsepalvelussa tai ilmoita kortinlukijasta löytyvä linkitysnumero operaattorisi asiakaspalveluun.